Luojan kiitos, pääsin viimeinkin naapuristani eroon. Muutin siis kerroksen alemmas yksiöön, rahtasin kamat ja nyt kaikki pitäis olla hyvin. Kaikki ei kuitenkaa ollut ruusuilla tanssimista. Ihmiset on ihmeellisiä olentoja. Juuri kun mun ois pitännyt olla niin onnnellinen niin mä itkeä vollotin koko illan mun yksinäisyyttä. Joten what's the point? Ensin itken asuntolan hoitajalle kuinka ahdistunu oon kun ei oo omaa rauhaa, naapuri käyttää vessapaperin ja on töykeä. Nyt kun kukaan ei käytä mun vessapaperia ja mulla on isompi huone. Oma tupa ja lupa niin nyyhkytän. Vituttaa

Joka tapauksessa eilisillasta väsyneenä heräsin kuitenkin pirteänä. Johtuukohan siitä että mulla on tänään terapia jonne pääsen taas nyyhkyttämään? Ihmeellistä kyllä, kiitin ruokala emäntää loistavasta aamupuurosta ja hipsuttelin peppu heiluen äikän tunnille. näin hyvälle äikän tunnille ei voi olla muuta loppua kuin se että kaikki menee perseelleen. Kone sammuu, aukee ja taas sammuttaa ittensä. Samalla pitäis tehä jotain vitun selityksiä (esim mitä tarkoittaa uutinen). Hoh...

Ps. Asuntoloiden ikkunat ja äänieristykset on perseestä. Kuulen kaiken mitä kadulla tapahtuu ja jopa jonkin matkan päässä olevan juna-aseman junaliikenne kuuluu loistavasti. Ikkunat vetää niin hienosti ettei tarvii ikinä tuulettaa ja joutuu käyttämään pitkähihaista ja tohveleita nukkuessa. Nyt heitän pallon asuntolan suuntaan. Onko meijän ikkunat silkkipaperia?

Pps. Mulle tulee tänään vieraita (Tessa, Petra ja Okka). Kävin eilen kaupassa ja ostin keksejä, pähkinöitä, jäätelöä ja Pommaccia. Baila baila möhömahat!