Olen nyt toivottavasti päässyt eroon siitä paskiaisesta! Sanoin sille hyvästit ja kerroin kaiken mikä mua siinä ärsytti. Palkkioksi sain sen mun lompakkon unohtaman leffalipun, JES ;) Kukas lähtis mun kanssa leffailemaan?

Tänään on 3.5.2011. Uskallan ihmetellä kuinka olen jaksanut tänne asti! Viime viikot ovat olleet yhtä helvettiä. Saan kokoajana kuulla uusia juttuja exäni naisasioista ja se satuttaa minua. Aina kun kuulen edes hänen nimensä pala nousee kurkkuun ja mua puristaa rinnasta. Joku näppärä sanoi, että " kyllä se siitä, parin paivän tai viimeistään viikon päästä helpottaa ". Tästä on siis aikaa nyt jo yli viikko. Ihmettelen vain, että kuinka se olo ei helpota. On vaikea päästä yli 1,5 vuoden suhteesta.

Eilen nautiskelin hyvästä savulohi leivästä kompassilla kunnes aistin, että exäni on nyt jossain lähellä. En todellakaan ollut vielä valmis kohtaamaan häntä. Kesti minuutti, ehkä kaksi. Nostin pääni leivästä ja huomasin vähän matkan päässä minusta mallimitoissa olevan tytön ja exäni. Tiesin etukäteen että hänellä on joku sellainen tällä hetkellä kiedottuna sormen ympärille, mutta järkytyin nähdessäni heidän yhdessä. Tiedän kuulostaa naiivilta, että murehdin menneen perään ja minun on vaikea päästää hänestä irti, mutta melkein hajosin palasiksi Rautatientorin kompassin lattialle. Kokosin kuitenkin itseni ja menin heidän luokseen. Tunnelma oli enemmän tai vähemmän jäinen. Miettipääkä : hiessä oleva pieni pelokas pulla (minä), exäni onnellisena ja tämä uusi tsirbula - mikä kolmio :D Moikattiin ja hän esitteli ylpeästi seuralaisensa minulle. Olin valmis millä tahansa hetkellä purskahtamaan itkuun. Sitten tulikin hiljaista. En kestänyt enää, tunsin kuinka itku nousi silmiini. Sanoin " Ei kai tässä sitten mitään, nyt pitää mennä moikka " ja lähdin kiireesti laahustamaan pää alhaalla metroasemalle. En edes uskaltanut katsoa taakseni. Samalla kun astuin hissiportaisiin purskahdin täyteen itkuun. Vieressäni tönöttävät kiireiset ihmiset tuijottivat kai minua. Tunsin olevani maailman yksinäisin ihminen.

Tänään oloni on kuitenkin paljon parempi, kuin eilen. Ehkä kahvi saa elämän paremmalta?

Ps. Ostin itselleni tiikeri kaulakorun joka tuo voimaa sillä minähän se olen: Oranssi Tiikeri :)

Eilen tuli ero pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Olimme olleet yhdessä lähes 1½ vuotta! Olen täysin hajalla enkä tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. En tiedä kuka olen, tai mitä haluan. Siksi päätin kirjoittaa.

Aloimme seurustelemaan 20.11.2009. Olimme hirveän onnellisia ja nuoria. Kaikki meni hyvin ja kaikki oli uutta. Ihastuttiin ja rakastuttiin. Huomasin jo ennen kun aloimme seurustelemaan vaikeuden puhua. Poikaystäväni oli vaikea puhua, joten minä toimin ns. "puhemiehenä". Saimme puhuttua asioista, mutta emme sopineet yhteisiä pelisääntöjä. Kestin sen, että jouduin aina vain puhumaan ja Aleksi kuunteli. Keksutelimme avoimesti mesessä ja tekstiviesteissä, muttemme livenä.

Suhteen alusta asti seksualisuus on ollut päivän selvää. Nyt lähi kuukausina minusta on kuitenkin tuntunut, että en halua että minuun kosketaan ja haluan olla rauhassa ja haluan aikaa ja näimme vain kerran viikossa. Tämä taisi rassata Aleksia. Hän painosti minua. Tai siltä minusta ainakin tuntui, itsehän kiistää tämän. Hän aina puhelimessa valitti kuinka ei nähdä ja kuinka se on minun vikani. Hän uhkasi, että jos ei saa seksualisuutta niinhän etsii jonkun toisen, koska se on kuulemma suhteen peruspilari. Tämänkin hän kiistää tehneensä.

Viime keväänä kun pääsi nuuteen kouluun uuteen kaupunkiin. sain hyväksyntä kirjeen ja soitin heti Aleksille. Sieltä tuli vaustaukseksi "aijaa" "no sit mä jään ihan yksin". Ei mitään tukemista!

Syksylläsain tiedon että pääsen Abilymbics kisoihin ja soitin heti innoissani Aleksille. Vastaus oli muistaakseni samanlainen.

Eilen illalla Aleksi ilmoitt, että hän ei voi olla jättäjän kaveri.

Tuntuu että ihmisest näkevät vai päälikuoren, ja niinhän ne näkevätkin. Kaikki näyttää kuulemma hyvältä. Sisällä on kuitenkin paljon kuohuntaa ja ongelmia. En pysty palaamaan suhteeseen ellei minua kunnioiteta, anneta omaa tilaa, olla kiinnostuneita ja jaeta pahojakin asioita yhdessä. En tiedä mitä teen. Olisiko hyvä vain antaa anteeksi ja jatkaa suhdetta kuin ei mitään. Luulin, että koska olemme vastakohdat täydennämme toisiamme. Kävi päin vastoin. Nyt ex-poikaystävä on minulle vihainen ja olen rikki. En tiedä mitä teen...

Oho ompas edellisestä kirjoituksesta aikaa! No kuitenkin hhyvää uutta vuotta :) Tässä on tapahtunut vaikka mitä. Olen ollut osastolla ja muutenkin pientä masennusta pukannut niin en ole päässyt/jaksanut kirjoittaa. Pahoittelut.

Aloitin eilen pitkästä aikaa (n. 2 kk poissa) koulun.  Oli outoa ja jännitti miten mut otetaan vastaan jne. Nyt tuntuu, että kaikki meni ihan hyvin ja Muumi-limukin maistuu jo :) Hyvää Torstai huomenta sinullekkin

Nyt alkaa jo näkyä naamassa muutoksia finnilääkkeiden teho. VIHDOINKIN! (lue edellinen blogimerkintä jos olit "mitäääähhhh??") Kehtaa edes jossain liikkua kun ei oo naama ku petolinnun persii. Hiuksillekin vois tehä jotain?? Joka tapauksessa tähän on tyytyminen sillä ei ole rahaa :D Silti vanhempien sponsilla ja ihanalla seuralla höystettynä ois sitte meno tänään laivalle ja kunnolla puffettiin ja karaokeen (ja juna kulkee vaaan......kulkeeee......)   YAARRRR!!!!