Eilen nautiskelin hyvästä savulohi leivästä kompassilla kunnes aistin, että exäni on nyt jossain lähellä. En todellakaan ollut vielä valmis kohtaamaan häntä. Kesti minuutti, ehkä kaksi. Nostin pääni leivästä ja huomasin vähän matkan päässä minusta mallimitoissa olevan tytön ja exäni. Tiesin etukäteen että hänellä on joku sellainen tällä hetkellä kiedottuna sormen ympärille, mutta järkytyin nähdessäni heidän yhdessä. Tiedän kuulostaa naiivilta, että murehdin menneen perään ja minun on vaikea päästää hänestä irti, mutta melkein hajosin palasiksi Rautatientorin kompassin lattialle. Kokosin kuitenkin itseni ja menin heidän luokseen. Tunnelma oli enemmän tai vähemmän jäinen. Miettipääkä : hiessä oleva pieni pelokas pulla (minä), exäni onnellisena ja tämä uusi tsirbula - mikä kolmio :D Moikattiin ja hän esitteli ylpeästi seuralaisensa minulle. Olin valmis millä tahansa hetkellä purskahtamaan itkuun. Sitten tulikin hiljaista. En kestänyt enää, tunsin kuinka itku nousi silmiini. Sanoin " Ei kai tässä sitten mitään, nyt pitää mennä moikka " ja lähdin kiireesti laahustamaan pää alhaalla metroasemalle. En edes uskaltanut katsoa taakseni. Samalla kun astuin hissiportaisiin purskahdin täyteen itkuun. Vieressäni tönöttävät kiireiset ihmiset tuijottivat kai minua. Tunsin olevani maailman yksinäisin ihminen.

Tänään oloni on kuitenkin paljon parempi, kuin eilen. Ehkä kahvi saa elämän paremmalta?

Ps. Ostin itselleni tiikeri kaulakorun joka tuo voimaa sillä minähän se olen: Oranssi Tiikeri :)

Aloimme seurustelemaan 20.11.2009. Olimme hirveän onnellisia ja nuoria. Kaikki meni hyvin ja kaikki oli uutta. Ihastuttiin ja rakastuttiin. Huomasin jo ennen kun aloimme seurustelemaan vaikeuden puhua. Poikaystäväni oli vaikea puhua, joten minä toimin ns. "puhemiehenä". Saimme puhuttua asioista, mutta emme sopineet yhteisiä pelisääntöjä. Kestin sen, että jouduin aina vain puhumaan ja Aleksi kuunteli. Keksutelimme avoimesti mesessä ja tekstiviesteissä, muttemme livenä.

Suhteen alusta asti seksualisuus on ollut päivän selvää. Nyt lähi kuukausina minusta on kuitenkin tuntunut, että en halua että minuun kosketaan ja haluan olla rauhassa ja haluan aikaa ja näimme vain kerran viikossa. Tämä taisi rassata Aleksia. Hän painosti minua. Tai siltä minusta ainakin tuntui, itsehän kiistää tämän. Hän aina puhelimessa valitti kuinka ei nähdä ja kuinka se on minun vikani. Hän uhkasi, että jos ei saa seksualisuutta niinhän etsii jonkun toisen, koska se on kuulemma suhteen peruspilari. Tämänkin hän kiistää tehneensä.

Viime keväänä kun pääsi nuuteen kouluun uuteen kaupunkiin. sain hyväksyntä kirjeen ja soitin heti Aleksille. Sieltä tuli vaustaukseksi "aijaa" "no sit mä jään ihan yksin". Ei mitään tukemista!

Syksylläsain tiedon että pääsen Abilymbics kisoihin ja soitin heti innoissani Aleksille. Vastaus oli muistaakseni samanlainen.

Eilen illalla Aleksi ilmoitt, että hän ei voi olla jättäjän kaveri.

Tuntuu että ihmisest näkevät vai päälikuoren, ja niinhän ne näkevätkin. Kaikki näyttää kuulemma hyvältä. Sisällä on kuitenkin paljon kuohuntaa ja ongelmia. En pysty palaamaan suhteeseen ellei minua kunnioiteta, anneta omaa tilaa, olla kiinnostuneita ja jaeta pahojakin asioita yhdessä. En tiedä mitä teen. Olisiko hyvä vain antaa anteeksi ja jatkaa suhdetta kuin ei mitään. Luulin, että koska olemme vastakohdat täydennämme toisiamme. Kävi päin vastoin. Nyt ex-poikaystävä on minulle vihainen ja olen rikki. En tiedä mitä teen...

Aloitin eilen pitkästä aikaa (n. 2 kk poissa) koulun.  Oli outoa ja jännitti miten mut otetaan vastaan jne. Nyt tuntuu, että kaikki meni ihan hyvin ja Muumi-limukin maistuu jo :) Hyvää Torstai huomenta sinullekkin

Päätimme maanantaina (vai eilen?), että ihanan ankan Väpän nimi muuttuu. Me ristittiin se Dodoksi, Dodo-sorsa biisin takia!

Ps. Simo siili pelkää Dodoa :( Dodo nokki sitä ja se kaatuili sen päälle tkun yritin tutustuttaa niitä joten jouduin erottamaan ne väkivaltaisesti. Nyt Simo mököttää mulle työpöydän nurkassa kun Dodo saa olla mun kainalossa, mutta tänä yönä tuleekin Simo Martsan hikiseen kainaloon! Hyvät yö unet taattu!!

Pss. Simo on lelu siili jonka ostin joskus pienenä Ruotsista. Petra tiputti sen kahvimukiin, joten nyt se haisee kahville :(

Luojan kiitos, pääsin viimeinkin naapuristani eroon. Muutin siis kerroksen alemmas yksiöön, rahtasin kamat ja nyt kaikki pitäis olla hyvin. Kaikki ei kuitenkaa ollut ruusuilla tanssimista. Ihmiset on ihmeellisiä olentoja. Juuri kun mun ois pitännyt olla niin onnnellinen niin mä itkeä vollotin koko illan mun yksinäisyyttä. Joten what's the point? Ensin itken asuntolan hoitajalle kuinka ahdistunu oon kun ei oo omaa rauhaa, naapuri käyttää vessapaperin ja on töykeä. Nyt kun kukaan ei käytä mun vessapaperia ja mulla on isompi huone. Oma tupa ja lupa niin nyyhkytän. Vituttaa

Joka tapauksessa eilisillasta väsyneenä heräsin kuitenkin pirteänä. Johtuukohan siitä että mulla on tänään terapia jonne pääsen taas nyyhkyttämään? Ihmeellistä kyllä, kiitin ruokala emäntää loistavasta aamupuurosta ja hipsuttelin peppu heiluen äikän tunnille. näin hyvälle äikän tunnille ei voi olla muuta loppua kuin se että kaikki menee perseelleen. Kone sammuu, aukee ja taas sammuttaa ittensä. Samalla pitäis tehä jotain vitun selityksiä (esim mitä tarkoittaa uutinen). Hoh...

Ps. Asuntoloiden ikkunat ja äänieristykset on perseestä. Kuulen kaiken mitä kadulla tapahtuu ja jopa jonkin matkan päässä olevan juna-aseman junaliikenne kuuluu loistavasti. Ikkunat vetää niin hienosti ettei tarvii ikinä tuulettaa ja joutuu käyttämään pitkähihaista ja tohveleita nukkuessa. Nyt heitän pallon asuntolan suuntaan. Onko meijän ikkunat silkkipaperia?

Pps. Mulle tulee tänään vieraita (Tessa, Petra ja Okka). Kävin eilen kaupassa ja ostin keksejä, pähkinöitä, jäätelöä ja Pommaccia. Baila baila möhömahat!